bio

bio

Erik Bosgraaf (Drachten, 1980) aloitti nokkahuiluopintonsa Prins Claus–konservatoriossa opettajanaan Pia Elsdörfer. Vuonna 1999 hän jatkoi opintojaan Walter van Hauwen sekä Paul Leenhoutsin johdolla Amsterdamin konservatoriossa valmistuen jatko-opinnoistaan heinäkuussa 2005. Bosgraaf on myös musiikkitieteilijä (MA, University of Utrecht) erikoisalanaan alankomaalaiset laulukirjat 1700-luvun puolivälistä. 1998 hänet palkittiin kansallisessa Princess Christine-kilpailun finaalissa minkä lisäksi hän sijoittui ensimmäiseksi kaksi kertaa peräkkäin Young Musical Talent in The Netherlands-kilpailussa vuosina 1999 sekä 2000. Vuonna 2005 Bosgraaf voitti toisen palkinnon Moeck / SRP International Recorder Competition-kilpailussa Lontoossa. Vuodesta 2002 hän on työskennellyt Around the Globe-projektissa yhdessä kitaristi Izhar Eliaksen kanssa muodostaen duon, jolle useat  säveltäjät maailmanlaajuisesti ovat säveltäneet teoksia. Around the Globe-projektin tarkoitus on laajentaa nokkahuilu- ja kitararepertuaaria soittoteknisesti sekä mm. multimedian keinoin. The Royal Wind Music- orkesterin jäsenenä Bosgraaf esittää myös renessanssimusiikkia käyttäen kopioita 1500-luvun instrumenteista. Erik Bosgraaf on esiintynyt lukuisilla eri festivaaleilla eri puolilla maailmaa mm. UNM-festivaalilla Helsingissä, Darwinin kansainvälisellä kitarafestivaalilla Australiassa sekä Hollannin vanhanmusiikin festivaalilla Utrechtissa. Vuonna 2004 hän oli mukana organisoimassa The First European Recorder Performance-festivaalia, joka sijoittui eri puolille Amsterdamia. Bosgraaf on opettanut mestarikursseilla mm. Australiassa, Melbournen yliopistossa sekä New England –konservatoriossa. Ensemble Cordeventon perustajana yhdessä cembalisti Alessandro Pianun sekä kitaristi Izhar Eliaksen kanssa Erik Bosgraaf valittiin tekemään debyytti-kiertue maaliskuussa 2007 sisältäen kaikki merkittävät konserttisalit Alankomaissa.